Sotakirjeet täynnä rakkautta…
[artikkeli Silvia Lodi Pasini] – MORIMONDO, 17. helmikuuta 2016 – Puhutaan rakkaudesta sodassa. Nämä ovat kirjeitä, jotka menevät suoraan sydämeen, ensimmäisessä maailmansodassa taistelleiden nuorten italialaisten sotilaiden kirjeet, muistelivat keskiviikkoiltana (17. helmikuuta) illan aikana, että presidentti Giuseppe Resnatin Morimondo Abbazia Rotary -klubi entiseltä presidentiltä Ambrogio Locatellilta (bersagliere, NATO CIOR:n upseeri) perustettiin juhlimaan sodan puhkeamisen vuosipäivää. Illan puhuja on historioitsija, 36-vuotias Paola Chiesa, joka on 11 vuoden ajan intohimoisesti omistautunut tutkimaan sodassa käyneiden sotilaiden rintamalla kirjoittamia kirjeitä, joista hän on saanut materiaalia kirjoittaakseen parinkymmenen kirjan ja ansainnut myös armeijan kenraalin kutsun lähteä Afganistaniin italialaisten sotilaiden rinnalle. Tutkija kertoi, kuinka hänen intohimonsa sotakirjeitä kohtaan syntyi, kun hän viidennellä luokalla löysi ne, jotka hänen isoisänsä kirjoitti Albanian rintamalta isoäidilleen. Etumiesten käyttämän kielen emotionaalisuus on liikuttavaa, samoin kuin sisällön analyysi paljastaa aikansa italialaisten elämäntavan, kulttuurin, mutta ennen kaikkea arvot. Se, mikä herättää heidät henkiin ja tunnetuksi, ovat niiden miesten kirjeet, jotka ovat valmiita kuolemaan maansa puolesta ja jotka Paola Chiesan sotilasarkistossa säilytetyistä ylioppilaskirjoista löytämissä kirjeissä ilmaisevat rakkautta kaikessa muotoja. Rakkaus tyttöystävään, vaimoon ja syntyneisiin ja koskaan näkemättömiin lapsiin, äitiin, mutta ei vain. Heidän kirjeissään itse asiassa paistaa syvä rakkaus maataan ja koko yhteisöä kohtaan, jopa samalla pihalla asuneita naapureita kohtaan. "Kaikki sotilaat pelkäsivät, etteivätkö saa kirjeitä, ja he pyysivät aina perheiltään valokuvia - selitti tutkija -. Suurin osa heistä oli lukutaidottomia ja kotiin kirjoittamista varten he kääntyivät sotilaspapin puoleen, joka oli heille eräänlainen äitiluottamus. Äidille lähetetyt kirjeet olivat aina rohkaisevia, kun taas isälleen tai provostille lähetetyt kirjeet olivat realistisempia ja luottamuksellisempia. Nykyään tapa on muuttunut paljon. Afganistanissa kaikki ilmaistaan ytimekkäästi tekstiviestissä." Ensimmäisessä maailmansodassa kotiin kirjoittaneet sotilaat saavuttivat kuitenkin runollisia korkeuksia ympäröivän todellisuuden kuvaamisessa. Kuten vuonna 1889 syntynyt sotilas Aliverti Guido, joka vuonna 1916, kuukausi ennen kuolemaansa, öisin vartiossa haudoissa, onnistui kirjoittamaan miehilleen kauniita sanoja, jotka kuvailivat tähtitaivasta, joka oli melkein rauhoittava verrattuna sellaisen mielentilaan, joka tiesi mahdollisuudesta kuolla minä hetkenä hyvänsä. "Emme saa katkaista yhteistä historiallista muistia - sanoo tutkija -. Nykyajan nuoria ei kiinnosta maanrakkaus. Yläasteen oppilaat ovat kiinnostuneita sotakirjeistä vain, jos heillä on niitä fyysisesti edessä, kun taas viidennellä luokalla olevat eivät usko lukemaansa, he ajattelevat, että sotilaat keksivät kaiken. Silti kirjeet saavat meidät ymmärtämään, kuinka he elivät, ja on kaunista nähdä niiden tunteet, jotka saavat Sodan ansioristit, jotka myönnetään kaikille niille, jotka ovat olleet rintamalla tietyn määrän päiviä. Nämä asiat myös auttavat meitä olemaan unohtamatta. Ja ennen kaikkea on tärkeää tietää, että sotilaamme ovat paras heijastus Italiasta ulkomailla."
Silvia Lodi Pasini
